Valuuttakauppa ei eroa juuri muusta kaupan teosta – kauppavälineenä vain on raha, jota ostetaan rahalla. Tämän vuoksi on siis loogista, että verotuksessa ei ole poikkeuksia valuuttakauppoja koskien.
Mitä suuremmat valuuttakauppasi ovat, sen tärkeämpää on verotuksen kunnossa pitäminen. Kuitenkin jo ihan pienillä summilla kannattaa aloittaa verotukseen totuttelu, niin se ei yleensä tuota ongelmia suuremmillakaan summilla. Myös pienemmistä summista pitää maksaa verot!
Valuuttakauppa on tavallista kaupantekoa, joten se kuuluu luonnollisesti verotettavien tulojen piiriin. Valuuttakaupan verotukseen kannattaa tutustua jo hyvissä ajoin, ettei rahojen kotiutuksen kanssa tule ikäviä yllätyksiä. Onneksi valuuttakauppojen verotus ei ole kuitenkaan mitään tähtitiedettä.
MITEN VALUUTTAKAUPPAA VEROTETAAN?
Valuuttakauppojen verotuksessa muilla tuloillasi, menoillasi tai normaalilla veroprosentillasi ei sinällään ole merkitystä. Valuuttakauppojen verotus on aina sama, ja se verotetaan pääomaveron mukaan. Veroprosentti on siis kiinteä 28% tuloista riippumatta.
Mikäli olet tuottanut tappiota valuuttakaupoissa, voit vähentää niitä 500€:n asti, jälleen kerran tuloista riippumatta. Eli vaikka teettäisit tappiota tuplasti, tai triplasti yli tuon summan, voit aina vähentää niitä vain kiinteän 500€. Vähennyksistä on oltava esittää tositteet. Sijoittamiasi summia et voi vähentää kuitenkaan verotuksessa, vaan ainoastaan varoja, jotka olet menettänyt.
KIRJANPITO JA MAKSUT
Verotus ja sen suunnittelu ei ole myöskään jäänyt huomaamatta valuuttaohjelmistojen kehittäjiltä. Osa valuuttaohjelmistoista nimittäin suorittaa jatkuvasti kirjanpitoa reaaliaikaisena. Tämä mahdollistaa sen, että vain tulostat ohjelmiston luoman nauhan, ja toimitat sen verottajalle.
Yleisesti Suomessa verottajat eivät ole kiinnostunut täsmällisestä kirjanpidosta ja tiliotteista, vaan lista kotiutetuista rahoista riittää, sekä niistä maksetut verot. Tappioiden vähentämiseksi kuitenkin tarvitset edellä mainitun erittelyn, jossa on selvästi nähtävissä että olet menettänyt sijoittamaasi rahaa.
Verot maksetaan normaalisti joko etukäteen erillisellä verotoimistosta saatavalla maksulomakkeella (toimitetaan myös verotoimistosta postitse verokortin mukana) tai vuosittaisen verotarkastuksen yhteydessä. Saat maksutositteen myös soittamalla verotoimistoon ja kertomalla nostamasi tulot. Sieltä saat myös varmistettua verotettavan summan suuruuden. Kaikki verot tarkistetaan aina veropäätökseksi.
Tottunut ja jokseenkin säännöllisiin tuloihin päässyt valuuttakauppailija merkitsee jo etukäteen seuraavan vuoden verokorttiinsa arvion seuraavan vuoden tuloista, ja verotus menee niiden mukaisesti – maksat vain ylimääräiset, tai saat takaisin.
Mikäli sinulla on ongelmia veroihin liittyvissä asioissa tai niiden hoitamisessa, verotoimisto auttaa näiden asioiden kanssa. Vielä tänä päivänä kaikki verovirkailijat eivät ole valuuttakaupasta kuitenkaan aivan perillä, joten on hyvä itse muistaa, että valuuttakauppojen tuotot ovat pääomaveron alaista.
eToro on kätevä, luotettava ja helposti skaalautuva valuuttakaupan ohjelmistoalusta. Valuutan lisäksi voit tehdä kauppaa hopealla ja kullalla.